Jokapäiväinen epänormaali elämä

Rakastan arkea. Mietitään vaikka arkea Suomessa. Sitä, että tietyt asiat sujuvat ajattelematta tietyn kaavan

mukaan jouhevasti. Luoja paratkoon niitä hetkiä, kun illalla kahvinkeitintä ladatessasi aamua varten huomaat Juhlamokan vetelevän niin viimeisiä, että aamun aikataulu pitää suunnitella uudestaan ehtiäksesi hakea kahvisi valmiina kulman takaa. Kaiken kukkuraksi et saa sitä tällöin joka-aamuisesta Marimekon kupistasi. Hö.

Lihapullat ja muusi kilolla voita varustettuna <3

Sushibuffa. Hain muuten toisen satsin.

Arki on luotu tekemään asioita sutjakkaammiksi, mutta toisinaan tuntuu että se myös rajoittaa. Pystyisit helposti kävelemään koulumatkasi toisia kortteleita pitkin, mutta kun et vaan kävele. Joskus arkisten asioiden sopeutus on ylitsepääsemättömämpää kuin erityispedagogiikan itsenäisen esseekurssin aloittaminen. Viimeiseen minulla on kulunut lähemmäs kolme vuotta. Kattellaan vaihdon jälkeen taas asiaa.

Kun tunnet, että arkiset asiat eivät enää helpota elämääsi tarpeeksi, vaan ne kyllästyttävät kuin bad hairday konsanaan, on aika tehdä asialle jotain. Siinä kohtaa elämääni minä keksin lähteä vaihtoon. BOOYAA. Ei kyllästytä enää. On kuitenkin hassua, että täällä kaikista epätavallisin arkikin on arkea. Jollain tapaa. Luennolta biitsille. Päiväunilta Banglalle. Ruokaostoksilta hyppäämään benji (okei viimeisin on vasta suunnitteilla). Ehkä kaikkeista eniten täällä arkea kuvaa se, että sitä ei voi ennustaa. On tapoja miten toimitaan ja miten asiat sujuvat, mutta mikä hienointa, osaat kevyesti muuttaa arkea tilanteen mukaan. Se ei sido liikaa mihinkään.

Koulunkäyntiä Kata Noi:lla

Postauksen kuvasaldo ei anna ehkä todellisinta kuvaa perusarjesta täällä. Ehkä siksi etten koe suurta paloa napsia otoksia mäkkärin take away-pusseista, satunnaisista sadepilvistä tai epäinhimillisestä sunnuntain ulkomuodostani. Ei, se ei olisi kellekään suotavaksi. "Perusviikkomme" kuvahuipentuma oli kuitenkin ihana Koh Yao Noi:n saari, jossa me osa vaihtareista vietimme kaksi yötä. Jos lauantai-illan rymyämistä ei lasketa, kyseessä oli kunnon zeniläinen viikonloppu turistirysistä vapaasta pienestä maalaishenkisestä saaresta. Henkilökohtaisesti se oli yksi reissun tähän astisista kohokohdista. En tiedä yhtään paljon landespeden taustani vaikutti, mutta en ole koskaan nauttinut tyhjistä teistä ja pelkkien aaltojen äänistä yhtä paljon. Pari sonnia tien poskessa, ääretön hiljaisuus, täysi kuu ja yksi hassu rantabaari, avot! Iski päin kasvoja filosofia, joka juuri arjessa helposti unohtuu: parhaat asiat elämässä ovat aina yksinkertaisessa muodossa. Kiva elämä on kai oikeasti aika simppeli juttu?

Kyyti

Siinä kaikki tällä kertaa Aristoteleen suusta. Koh Yao Noi pähkinänkuoressa: ihana, rauhallisempi paratiisisaari tunnin venematkan päässä Phuketista, maustettuna uskomattomalla luonnolla, ihanilla rannoilla ja jokseenkin romanttisella tunnelmalla. Meidän vaihtareitten menosta romantiikan taisi pilata muun muassa muutama viskipullo, "I have never"- peli, uppoava rantabaari, sekä kauhunomainen pakojuoksu 15-vuotiaiden paikallispoikien skootterikyydistä. Haluamme myös esittää syvät pahoittelut viereisten bungalowien asukeille. Ja lähettää terveiset moottoripyöräjengiläisille. Sillä lailla. 

Yleensä huudan aina sunnuntaisin ahdistuksesta alkavalle viikolle, mutta tämän sunnuntain tunnelmat ovat niin huipussa ettei niitä voi pilata edes huominen maanantai. Maanantain ja tiistain luennot saattavat nimittäin mennä kevyesti niillä fiiliksillä varustettuna, että lähdemme heti keskiviikkoaamuna Kuala Lumpuriin! Hip hei ja hopsansaa, ei voisi olla parempi viikko tulossa. Tänään vetämään vielä bbq-buffa viereiseen kuppilaan. Mäkkisafka ei nimittäin riittänyt mihinkään. Moi!

-Julia

Mai pen rai

Angiina, suolitulehdus, mahatauti, kurkkutulehdus, kuume, silmätulehdus ja mitkälie miljoonat muut tulehdukset on kaatanu meidän kommuunin jäsenistöö sängyn pohjalle viimisen viikon aikana. Meitä asuu siis 12 suomalaista + Antero tällä hetkellä kaikki samassa talossa, joskin eri asunnoissa. Tanja, Jenni, Tiina, Maisa, Asta ja Antero muutti tänne myös viime viikolla, koska ilkeä varas kävi kolme kertaa varkaissa vieden mm. telkkarin ja läppärin. Ainii ja maidon jääkaapista, perus. Tautiepidemiasta tällä hetkellä on välttynyt vaan Sakke ja Antero, uhkasin mennä kuolaamaan Sakken tyynyn siinä vaiheessa kun perjantaina alotin jo toisen kierroksen masutaudin kanssa. Myös kommuunimme saksalaisvahvistus Antero on säilynyt terveenä - hänen mukaan kaks tai kolme Singhaa päivässä on se mikä pitää miehen ja oletettavasti myös naisen terveenä. Ei kai auta muu kuin uskoo. Meillä rupee onneks oleen ihan suht laaja kotiapteekki täällä, apu vaivaan ku vaivaan löytyy naapurin oveen koputtamalla.

Koska sairastelu on pepusta, voisin höpöttää kuluneesta viikosta. Se kuuluisa arki on siis alkanut myös täällä. Superihanaa oli herätä keskiviikkona auringon paisteeseen pitkästä aikaa, viikon kestäny taukoamaton sade tuntui Saken sanoja lainaten pitkältä ku nälkävuosi. Meillä on täällä jo omat aamurutiinit. Mun osalta rutiineihin kuuluu lähinnä kiukuttelu heräämisestä ja puhumattomuus, jokainen mun kaa arki-aamuja jakanu varmasti ymmärtää mistä puhun. Siinä vaiheessa kun saan itseni ylös sängystä, on Jullu jo kokannut itelleen viiden tähden aamupalan munakokkeleineen kaikkineen. Mun aamupala on tasan paahtoleipä jos aikaa sattuu jäämään ja harvoin sitä jää. Silti iso mysteeri on yhä, miten Jullu voi joka aamu olla viimeisenä kouluunlähtövalmiudessa.

Perjantaina lähdin Eemelin ja Nooran kanssa Katalle. Skootterilla sinnepäin huristellessa, tuli taas sellanen niinsiistiiollatäällä-fiilis joka toisinaan iskee. Perjantain rantapäivä oli vasta kolmas koko thaikkuaikana, uskokaa tai älkää. Mä en ala jos vielä sataa, uskon kovasti että nyt alkaa paistaa. Rusketus täällä mä ootan. Jäin myös ekaa kertaa poliisin haaviin. Luulen tosin, että ratsian syynä oli alkanut turistikausi ja se, että setäpoliisit halus tarkastaa kuinka monella turistilla on minkäänlaista ajokorttia mukana. Noora oli jo varma että sakkoa tulee, koska yleensä sitä tulee. Noora onneks totes mulle vielä että: hymyile, hymyile. Ja kappas, pelkkä vilkaisu ajokorttiin ja matka sai tällä kertaa jatkua ilman sakkoa. Sakkohan suuruudeltaan on yleensä 500 bahtia ja maksamalla sen ei muita seuraamuksia tule, kai ..

 

 

 

 

Mulla on ekaa kertaa kuukauteen oma huone ja yksin nukkuminen jänskää. Suunniteltiin että katotaan Rosan kaa kauhua mutta en taidakkaan uskaltaa ilman että kipitän noiden väliin tutimaan.

Koska tässä muutenkaan ei oo mitään järkee tai logiikkaa, voisin tähän väliin sanoo että varattiin lennot KL:n 23-27 tätä kuuta. Matkaa voi perustella vaikka sillä, että sillon meidän ei tarvitse hakee koululta todistusta viisumiin siitä, että opiskellaan oikeesti tällä, vaan maasta poistuminen ajaa saman asian.

Muut oli eilen vegetarian festareilla mutta koska mun kaveri oli vessa, ei lähteminen oikein houkuttanut. Tällä hetkellä olo on sellainen, että thaikkuruoka ei uppoo edelleenkään, mutta noudatan jonkun viisaan neuvoa ja syön sitä mitä tekee mieli eli Hersheytä. En ilmeisesti osaa kirjoittaa yhtään tekstiä ilman että puhuisin ruoasta. Intercultural communicationin monisteet ja huominen pistari suorastaan huutaa mun nimee ja mähän vastaan kiljuen riemusta.

 

Terkuin,

Annukka



Meditatiivinen sairaalareissu

Morjensta!

Ihan aluksi totean että ilmoja on pidellyt ja muutama kilo tullut näemmä myös lihottua. Toteamus numero kaksi: meditointi ei sovi minulle. 

Loppujen lopuksi keskiviikkona se aurinko sitten alkoi paistaa. Ja totta kai minä nousin aivan uusin sfääreihin sen kuumen kanssa, minkä muut jo sadepäivinä sairastivat. Siinä vaiheessa kun aloin kertomaan rakkaille kämppiksilleni sängyssäni asustavista käärmeistä, tytöt totesivat että International Hospital kutsuu. Siitä sitten vaan taksiin ja ulos pimenevään iltaan. Sairaalassa minut istutettiin samantien pyörätuoliin (myöhemmin opin ettei Thaimaan sairaalassa mennä minnekkään ilman että joku työntää sinua natisevassa ja kolisevassa pyörätuolissa), Annukka selitti oireet ja minä istuin, tuijotin ja tärisin. Siitä sitten sängylle ja tippa käteen ja vielä kyseltiin että kelpaako single superior room. No siinä vaiheessa kelpasi. Olisi kelvannut vaikka bambumaja rannalla, jos sielä olisi ollut sänky, peitto ja särkylääkettä.

Opin myös (olen oppinut aika monta asiaa) etteivät Thaimaalaisissa sairaaloissa nuku kuolleetkaan. Noin tunnin välein toistuu rumba: "Check your blood pressure madaaam, check your fever madaaam". No koita siinä sitten uneksia. Toinen alkujärkytyksen jälkeen uskomattoman ärsyttäväksi käyvä kysymys oli "How many times peepee madaaam, how many times poopoo madaaam?" Jotenkin sitä vain ei ole tottunut kertomaan ihmisille ihan kaikkea ruumintoiminnoistaan.

Aamulla minua sitten kärräiltiin pyörätuolilla testeistä teisteihin. Onneksi loppujen lopuksi mukava lääkäri diagnosoi kyseessä olevan vain jonkinlainen stomach infection ja mahalääkkeiden, paracetamolin ja tiputuksen ansiosta olo sairaalassa parani vauhdilla.

Seuraavaksi kuitenkin kuvaan astui oireista pahin, eli tylsyys. Mietin juuri että pitää varmaan pakata valmiiksi sellainen laukku, kuin kohta synnytykseen menossa olevilla naisilla on. Koska jos sairaalaan yllättäen joutuu lähtemään, älkää toverit lähtekö sinne ilman virikkeitä. Kahden vuorokauden meditointi ja kattoon tuijottelu ei tuo sinua lähemmäksi henkistä minääsi, ehkä vain lähemmäs sisäistä kiukuttelevaa pikkulastasi.

Aluksi olin ruokintakiellossa. Koskaan minulle ei aivan selvinnyt mistä se johtui, kenties jostakin testeistä. Tämän jälkeen minulle alettiin kärrätä huoneeseen jonkinlaista keittoa, jonka päättelin olevan mietoa tofunuudelivelliä. No eipä ollut mikään suuri kulinaristinen kokemus, mutta hoitajat kyselivät huolissaan enkö pidä ruuasta, joten oli kohteliasta maistella. Iltaan mennessä olin syönyt hiukan velliä ja juonut monta lasillista elektrolyyttivettä. Jos tästä jotain positiivista on sanottava, masu ei ole ehkä koskaan näyttänyt näin hyvältä, poissa on ekan kuvan etureppu.

Perjantaina, meditatiivinen tila oli lähes kokonaan jäänyt unholaan ja kiukutteleva viisivuotias Rosa istui sängynlaidalla kärsimättömänä odottamassa lupaa lähteä kotiin. Ja kappas, ihme tapahtui! Ne toivat minulle ihan ihka oikeaa pasta bolognesea. Huijasivat minut makaamaan kiltisti taas varmasti, sillä ruoka oli taivaallista.

Viimein perjantaina iltapäivällä ilmoitettiin että jos ei ole kuumetta, saan lähteä. Noh, kuumetta oli, mutta vain hiukan. Pienellä suostuttelulla sain mukaani noin tuhat pussillista lääkkeitä ja respan täti soitti minulle taksin. Oma koti kullan kallis. Tai ehkä vieläkin kalliimpi. Oma pooli, oma sänky. Myös huonekaveri vaihtui ja tänä yönä toipilaan vieressä majailee vuorostaan ihana Julio.

Tyytyväiset terkut täältä vällyjen välistä, huomenna päästään käymään Phuketin Vegetarian Festivalille jo heti aamusta kukonlaulun aikaan!

Rosa

S happens

Siis "something happens". Tietty.


Sorvin ääressä taas pitkästä aikaa Julia, terve vaan kaikille jos joku on jo unohtanut. Olen tällä hetkellä yksi epidemiasta parantuneista spitaalisista, joille tapahtui lauantaisen Bangla Road -illan jälkeen jotain kummallista. Se oli pakko olla kepappi. En myönnä muuta. Joka tapauksessa, sunnuntaina aamuyöstä huomasi pikku hiljaa että nyt ei ole kyse ihan tavanomaisesta kankkusesta. Kukot lauloi alakerrassa hoosiannaa kun kuume kohosi sukkulana 39 asteeseen. Suomessa lähden vaikka taksilla mamin hoivaan heti kun lämpö on jo 37,1 joten tyttöä koeteltiin ja kovaa. Huomattavaa vertaistukea antoivat ne useat taistelutoverini ympärillä, jotka kupsahtelivat dominopalikkoina toinen toisensa jälkeen. Vissiin aika moni oli popsinut sitä samaa kepappia. Positiivisena ihmisenä löydän kuitenkin tästä asiasta myönteisiä puolia: sairastupamme ei ole tyytynyt vain hassun kuumeen potemiseen, vaan olemme saaneet todistaa huikeaa tautien kirjoa aina silmätulehduksista angiinojen kautta niihin kuuluisiin Thaimaa-tauteihin. Siis vessatauteihin. En tiedä miten ne sanoisi nätisti.

 

 

Ainakin omalta puolelta jäljellä on ainoastaan 5kg painavat hiestä märät vaatteet, ylenpalttinen määrä levotonta unta, ja edes hiukan rantatavoitettani hipova litteämpi vatsa. Olen luultavasti kaikista suomalaisista se pahin suursyömäri täällä, peittoan joskus jopa pojat, mutta asiaan tuli kuumeen ajaksi pienen pieni tauko. Nyt saa kuitenkin taas olla viis vatsan kummusta, Im back in business! Olen muutenkin hämmentynyt kuinka vähällä ruualla ihminen selviää; eikö 5 kertaa päivässä ole vähimmäis määrä joka pitäisi vetäistä joka päivä! Okei, tuossa ruuan saannissa noin moneen otteeseen on ollut pakko hieman joustaa. Täällä kaikki käy ulkona syömässä. Aina. Kaikki. Tähän tulee silti tehdä pieni ero ainakin suomalaisten näkemykseen ulkona syömisestä. Ensinnäkin, siihen ei täällä sisälly (kuten ainakin itsellä tapana) viiniä. Ulkona syömistä varten ei myöskään laittauduta. Ja se sivuseikka vielä, että ruoka maksaa sen 3e maksimissaan. Verrattuna tuohon, kaupasta raaskii juuri ja juuri ostaa nuudelikupin. Yksinkertaistettuna maksan yleensä vähemmän kana-riisi annoksesta ulkona kuin kolmesta omenasta. Hiittä.

En teidän iloksenne iske tällä kertaa yhtään pärstäkuvaa itsestäni koska 1. näytän hirveältä, 2. olen näyttänyt viime ajat hirveältä, 3. pelkään että rusketukseni on laantunut jopa hieman. Olemme siis saaneet kohdata miltä todellinen sadekausi Thaimaassa näyttää. Ei kivalta. Juu monsuuneja, niitä on, mutta Suomen vertoisia sataatuutintäydeltäkokopäivän ajankohtia on myös ollut yllättävän runsaasti. Enemmän kuin kertaakaan Thaimaassa olon aikana. Varsinkin viime päivien kohdalla kumarran tästä jotakuta, sillä sängynpohjalta kurkkiessani jos olisin nähnyt yhdenkin auringonsäteen, olisi tullut tippa linssiin. Lisäksi elämämme jännittävyys on nyt huipussaan: reikäinen sadetakki päälle, huppu silmille, skootteri käyntiin, ja toivomaan parasta minne ikinä lähdetkin! Olen säähän nähden siis selvinnyt vallan mainiosti. Huojentavat terkut mamille ja papille. 

happy happy joy joy 5min ajon jälkeen

Ainiin! Juu koulukin muuten alkoi. Myös minun osalta. Tohdin jo unohtaa koko asian. Asian jonka vuoksi tänne vissiin alun perin tultiin. Toinen viikko käynnissä ja kurssimuutokset tehty. Elikkä kuten tuli edellisestä tekstistä jo selville, nin ei meille sitten se 3 päiväinen kouluviikko ihan tullutkaan hahaa. Olin uhkarohkea ja jätin itelleni strategisen johtamisen, koska uskon saavani sen hyväksiluettua kauppakorkean sivuaineopintoihini. Hope so. Kansainvälisen kansantalouden kohdalla tosin tuli pupu pöksyyn joten sen tilalle pistin jo Suomessa läpi käydyt markkinoinnin perusteet. Tosin taitajalta ei tänään ihan pistareissa tuntunut. Tultiin tasan ajoissa luokkaan, jossa muu porukka oli hiki hatussa työstämässä jo koetta ja meille jäi 2min aikaa väsätä sitä. Eli nyt ei ollut ihan mai pen rai. Katsotaan mihin asti riittää kärsivällisyys kansantalouden käyrien ja thainglishin kanssa. Ei varmaan pitkälle. Joka tapauksessa maassa maan tavalla: nyökyttele, hymyile, toista yes yes, kaikki sujuu kuin rasvattu. Tätä en ole vielä osannut soveltaa koeviikolle asti mutta kattellaan syssymällä.

Mutta, kuten kaikki blogit, myös tämä on hyvän mielen blogi, eli päivät ei voi muuttua tästä kuin entistä paremmiksi. Olemme saaneet nimittäin lisää suomalaista verta asuinpaikkamme kommuuniin. (Olemme tosin olleet nyt jo huonoja naapureita emmekä ole vieneet muffinssikoria oven taakse vielä.) Huikeita ideoita on myös heitetty kaikille mahdollisille kissanristiäisvapaille koulusta, uuden vuoden hotellit on bookattu, ja tänään lähtee vielä lentovaraukset Kuala Lumpuriin. Watch out Makke ja Pete. Suunnitelmat peittää jo aika hyvin koti-ikävän, mutta ruisleivän himoa ei peitä mikään! Ihan vaan vinkkinä niille ketkä haluavat hinkuna pistää rahansa paketteihin tänne päin 8)


Silti mikään, ei yksinkertaisesti mikään ajatus saa hymyäni enempää huulille kuin 15.-28.1.2014. H & K, can't wait <3

-Julio

Same same but different

Hui apua! Kohta kuukausi takana ja aika menee super nopsaan!
Viime viikko orientoiduttiin ahkerasti. Rompun tekstin siitä voi lukee alempaa. Mä ehkä tyydyn sanoon pelkästään, että sunnuntaina lautalla Phi Phi - Phuket olo oli melko kaikkensa antanut. Asian Exchangen pomo Harri sano jo ennen kun saavuttiin Phi Phille, että normaalista puolet opiskelijoista hukkaa släpärit ja toinen puoli puhelimen. Mä hukkasin onneks vaan släpärit, mikä ei periaatteessa haitannut koska ilmankin pärjäs. Phi Phi:llä ei oo sellaisia teitä, jolla vois esim. skootterilla saatika autolla ajaa. Tuukka onneks hoiti homman ja hukkas sekä puhelimen että släpärit ..



orientoitumista

missä kengät

Tällä viikolla ollaan oltu oikeesti koulussa! Tehtiin ensimmäistä kertaa meidän kurssivalinnat jo Suomessa, kriteereinä tuolloin oli lähinnä saada mahdollisimman monta vapaapäivää. Siks meidän kursseiks tollon valittiin mm. strateginen johtaminen ja international economics, jotka täällä paljastu kolmannen ja neljännen vuoden kursseiks. Sunnuntaina kun vielä googletettiin että mitäs se economics onkaan, tultiin siihen tulokseen että no way. Onneks tää viikko on ollut aikaa vaihtaa kursseja koska molemmat edellä mainitut meni vaihtoon. International economicsin tunnilla ei edes käyty kokeileen ja siinä vaiheessa kun herra ope kysyy että eikö tytöillä oo oikeesti mitään business opintoja takana ja tuutte tänne todettiin että strateginen johtaminenkin on parempi vaihtaa.

Totuttelemistä on siihen, että koulussa on oikeesti oltava, Suomessahan meillä ei oo läsnäolopakkoa oikeastaan millään kursseilla. Täällä 80% tunneista on pakko olla, sillä muuten ei saa osallistua final examiin eli kurssia on mahdoton suorittaa. Muutenkin on erikoista kun tuntiaktiivisuus oikeesti vaikuttaa kurssiarvosanaan. Sen ja final examin lisäks meillä on midterm exam ja jotain muita pienempiä välikokeita sekä tietty old school kotitehtävät jotka myös vaikuttaa. Koulun eteen pitää siis oikeesti tehdäkin jotain...

Jänskää on myös ollu huomata, miten suuri ero on ekan ja esim. kolmannen vuoden thaikkuopiskelijoiden välillä. Ekan vuoden opiskelijat on superujoja ja esim. suurin osa ei tunnilla ymmärtänyt opettajan kysymystä: "how many courses have u choosen?" Kolmannen vuoden opiskelijat taas puhuu sujuvaa englantia ja kursseilla pitää esim. kotitehtävä kirjoittaa kymmenen sivun tieteellinen essee jostain yrityksen toiminnasta ja käyttää hyödyks jotain teorioita joista en ollut koskaan kuullutkaan. Opettajat puhuu pääasiassa tosi hyvää enkkua, paitsi kansantalouden opettaja ehkä vähän villimmällä thaikkuaksentilla. Rosa ei äsken tajunnut että häntä kutsuttiin koska Losa on tietty Rosa.
Mun ja Rosan kurssit siis tällä hetkellä on: intercultural communication, principles of economics, principles of marketing ja skill for learning and problem solving. Aluks  meillä oli myös yoga, mutta kun ekan tunnin alussa saatiin tehtävä, jossa piti mm. olla kymmenen sekunttia silmät ammollaan ja kieli ulkona todettiin että ehkei sittenkään.

Meillä on koulussa myös ruokala mistä saa .. ruokaa :-D En osaa sanoa mitä ruokaa koska useimmiten ei tiedä yhtään mitä syö. Ei edes onko se vegetable or meat. Tiistaina saatiin sen verran hc-spicyt annokset että tänään vedettiin ihan villillä fried chicken with lais aka rice-linjalla. Ruoka tuolla koulun ruokalassa maksaa 20 sentistä about 50 senttiin eli siihen verrattuna makkivellin kalapalat on kalliita.

Viikonlopun suunnitelmat on vielä vähän auki. Aluks ajateltiin lähtee viikonlopuks pois Phuketista, mutta koska lennot on "kalliita" ja Vietnamista tullu myrsky ehtiny tänne asti, ei mihinkään saarillekkaan oo innostusta lähtee. Ens viikonloppuna mennään ehkä Khao Lakiin ja marraskuun alussa luultavasti Singaporeen tai Malesiaan. Vietnamia kaavailtiin joulukuulle ja uutta vuotta vietettäis mahdollisesti Full moon raveissa Khoh Phangan:lla mutta will see. Joulukuussa mun Kurppis tulee vielä tänne, joten full moon ravet kuulostaa vielä enemmän meidän place to be.

Onneks kuukauden päästä sadekauden pitäis olla jo ohi. Sen lisäks että aurinko alkaa paistaa myös turistikausi alkaa. Meidän asunto on siis Kathussa. Patongille, missä kaikki lomalijat yleensä on, ajaa skootterilla kymmenessä minuutissa ja muillekin rannoille, kuten Katalle ja Karonille about 20 minuutissa. Oon varmaan ainoo blondi koko Kathussa, täällä ei kai turisteja hirveesti majaile. Ihme kyllä en oo joutunu vielä poliisien haaviin koska vaalee tukka + skootteri = länkkäri eli mopoileva lompakko. Paikallisethan "saa" ajaa ilman kypärää mutta länkkärit samasta saa toisinaan sakkoo.

jullu + sakke + tuukka + meidän allas

Tänään aamulla kun herättiin ja oltiin lähdössä kouluun vettä sato vaakatasossa kaatamalla mutta no can do. Harva paikallinenkaan ajo skootterilla, koska yleensä kuurot menee yhtä nopsaan ohi ku ne alkaakin. Tää tietysti oli sellanen pidempi, joten nätti sadeasu päälle ja menoks. Ei varmaan tarvitse edes mainita että olin joka tapauksessa litimärkä. Äsken kun lähdettiin koulusta ei tietenkään satanut vettä mutta kappas matkalla monsuuni iski jälleen. Siihen kun lisää vielä mun kypärässä jemmamassa olleen ötökän joka ahkerasti haukkaili mun päänahkaa on joskus ollu mukavempikin kotimatka. Paikalliset nauro ja osotteli mua liikennevaloissa, syy ehkä että valkoinen koulupaita ja kaatosade: märkäpaitakilpailun osallistuja ilmoittautuu.

munamies menossa kouluun

tulossa koulusta

Meillä alko tänään viikonloppu ja raskaasta kouluviikostahan pitää rentoutua joten Bangla. Elättelen toivoo että tällä kertaa sähköt ei katkee, koska viime viikolla oltiin baarissa kaks tuntia ilman sähköö. Kokemus sinänsä olla pelkässä kynttilän valossa muuten pilkkopimeessä baarissa. Lisähuomiona että myöskään vessaan ei tullut vettä mutta onneks Singha oli silti kylmää.

Mulla on nälkä joten nyt ohjelmassa ruokaa.

Isille ja mamille pusuja ja ehkä muillekin kivoille,
Annukka