Ubud oli ihana. Se tunnetaan Balin kulttuurimekkana, joten kylässä oli paljon pikkupuoteja, joissa myytiin värikkäitä balilaisia käsitöitä ja erilaista taidetta. Myös paljon henkistä parannusta indotyyliin oli tarjolla ja tottakai kaikenlaisia paikkoja hierontaa ja rentoutumista varten. Suurimmat nähtävyydet kylässä taitavat olla apinametsä ja sen temppeli, riisipellot sekä taidemarkkinat.
Me aloitettiin meidän miniloma syömällä superhyvää intialaista. Tämän jälkeen mentiin sitten kävelemään sinne kuuluisaan Monkey Forestiin. Metsään vievää tietä vartioivat erilaiset irvokkaat apinapatsaat (yksi niistä näytti ihan Annukalta) ja apinoita hyppeli metsää lähestyttäessä jo parkkipaikalla ja talojen katoilla. Metsässä apinoita oli PALJON. Oltiin Annukan kanssa taas ihan elementissämme kun kuvattiin koko metsän hullua apinakuntaa. Nämä apinat olivat kyllä hc pahisapinoita. Varastivat turistien tavaroita, hyppivät niskaan, tappelivat ja kirkuivat. Annukan vesipullo vietiin ja yhdellä cheekyllä pikkuapinalla oli jo kädet Annukan laukussa. Myös kamerat ja kännykät tuntuivat olevan vaaravyöhykkeellä. Apinoilla tuntui olevan myös melko hmmm seksuaalisesti vapautuneet elämäntavat, koska parittelua harrastettiin muun muassa keskellä autotietä ja muutenkin kaikenlaisia sukupuolielimiin liittyviä projekteja apinoilla oli meneillään.
Oli metsän keskellä Apinapyhäkkökin, johon pääsi sisään vain oikealla tavalla sidottu saronki päällä. Kuitenkin koko jännittävä apinapopulaatio vei ehkä hiukan kiinnostusta temppelin katselusta.
Seuraavana aamuna guesthousen jäätävän kylmän suihkun jälkeen kiertelimme Ubudin pääkatua ja kävimme kurkistamassa taidemarkkinoille, jotka kuitenkin olivat melko pienet vaikkakin ehkä näkemisen arvoiset. Ennen kuin suuntasimme bussiin Kutalle oli minun vielä päästävä näkemään kuuluisat riisipellot. Tehtiin sitten kompromissi ja mentiin syömään ravintolaan, josta oli hieno näkymä aurinkoisille rice fieldseille. Ravintolan henkilökunta varmasti ihmetteli kuvausinnostusta, joka meidät valtasi kun näimme Aasian ekat riisipellot. Nyt ainakin tietää mistä kaikki se iänikuinen riisi mitä täällä syödään oikein tulee.
Jos Ubud paikkana kuulosti tutulta, niin olette ehkä nähneett "eat, pray, love" -leffan tai lukeneet kirjan. Riisipelloilla ei kyllä näkynyt yhtään Javier Bardemia juoksentelemassa, mutta ainakin syöminen ja henkistyminen tuli hoidettua Ubudissa. Ja tasan kahden viikon päästä pääsen sitten toteuttamaan "love" -osuutta kotona Suomessa perheen, kamujen ja A-P:n kanssa. Hitsit, että aika menee nopeasti!
Henkistynein terveisin,
Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti